Annika Kulovesi
Puolivuosikatsaus 2.1.2019 – 30.6.2019.
Tässä on puolivuosikatsaus ensimmäisestä kuudesta kuukaudestani neljän vuoden työsuhteessa yliopistolla tohtorikoulutettavana. Töitä olen tehnyt keskimäärin 7h30min päivätyötahdilla viitenä päivänä viikossa, ja kesäkuun loppuun mennessä olen viikonloppujen lisäksi käyttänyt neljä vapaapäivää koko vuoden saldosta.
Väitöskirjan eteneminen: Väitöskirja on edennyt hyvin, ja kokoavasta raakatekstitiedostosta löytyy yli 200 sivua. Väitöskirjassa on nyt koko työn kattava valmis dispositio, johon olen näillä näkymin tyytyväinen. Toukokuun 2019 alusta lähtien olen jokaisena käyttämänäni työpäivänä tehnyt lisäyksiä tai muokkauksia väitöskirjan tekstiin. Kesäkuussa olen nostanut vihdoin yhden luvun irti muista, jotta voisin loppukesän aikana muokata siitä ensimmäisen raakaversion, joka minun olisi tarkoitus esitellä syksyllä 2019 väitöskirja-seminaarissa. Viitteiden hallinnassa käytän EndNote-ohjelmaa, jota olen pikkuhiljaa opetellut kevään aikana käyttämään.
Artikkelin kirjoittaminen: Olen kirjoittanut graduni pohjalta artikkelin, josta on nyt versio tarkasteltavana kakkosohjaajallani Ville Kivimäellä. Tarkoituksenani on viimeistellä artikkeli ennen kesän 2019 loppua, ja lähettää se julkaisulle arvioitavaksi.
Lähteet: Koluttu läpi ja otettu ylös muistiinpanot 36 julkaistua lähdeteoksesta, sekä 10 henkilön arkistolaatikosta Imperial War Museumissa, jossa kävin ne kuvaamassa helmikuussa. Vuoden alkupuolella selasin myös pintapuolisesti graduani varten käyttämäni julkaistut muistelmat keskiluokkaisilta vapaaehtoissotilailta hyödyllisiä viitteitä varten, sekä muutaman British Army Listin saadakseni tuntuman tutkimaani joukkoon.
Tutkimuskirjallisuus: Luettu ja otettu muistiinpanot ylös 23:sta tutkimuskirjasta ja 45:stä artikkelista, jotka liittyivät väitöskirjan aiheisiin suoraan tai sivuavasti.
Konferenssit ja seminaarit:
Osallistuin ilman esitelmää Baltic Connections 2019 –konferenssiin.
Pidin esitelmän ’“Mud & blood and beastliness. That’s all it is.” – Ison-Britannian upseerien kokemukset ensimmäisessä maailmansodassa’ Historiallisen yhdistyksen järjestämässä seminaarissa 11.4.2019 Tieteiden talolla.
Minut hyväksyttiin esitelmöimään heinäkuussa 2019 otsikolla ”Gentlemen go to War – British middle-class experience in the Great War” Veronassa pidettävään konferenssiin Violence : An Inclusive Interdisciplinary Project.
Minut hyväksyttiin esitelmöimään syyskuussa 2019 otsikolla “Identity Politics during the Information Age – The modern lures of tribalism and how to overcome them” Brightonissa konferenssiin After the End of History : Philosophy, history, culture and politics.
Opintopisteet:
Suoritetut kurssit:
HKP-927 Metodi- ja teoriaopinnot: tieteenalakohtaiset teoriaopinnot (5 op)
HYMY-906 Academic Writing (2 op)
920201 Tutkimusetiikka (1 op)
HYMY-901 Conference Presentation (2 op)
Yhteensä 10/40 op suoritettu Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelman tutkintorakenteesta ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.
Blogi perustettu osoitteeseen: https://blogs.helsinki.fi/tekemallatehtyahistoriaa/
Julkaistuihin postauksiin linkit: 16.4.2019, 29.4.2019, 13.5.2019, 27.5.2019, 16.6.2019.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen etenemiseeni, ja olen ollut erittäin tyytyväinen työtilanteeseeni. Töihin on kiva tulla, ja töitä on mukava tehdä. Katsotaan, miten tilanne kehittyy vuoden 2019 loppuun mennessä, jolloin julkaisen seuraavan puolivuosikatsaukseni.